Pahalampi Hockey Inline - Tampere Finland

Juha Selinin tavoitteena valmentaa Pahalampi mestariksi

Home / Uutiset / Juha Selinin tavoitteena valmentaa Pahalampi mestariksi
Juha Selinin tavoitteena valmentaa Pahalampi mestariksi

Talvisin jääkiekkoa apuvalmentajana LeKissä ja kesät rullakiekossa Pahalampea valmentava Juha Selin on vielä monille aika tuntematon nimi kiekkopiireissä. Perus tamperelaiseksi itseään kuvailevan Selinin haaveena on saada vielä jonakin päivänä myös mahdollisuus olla täyspäiväinen päävalmentaja.

Edessä on kauan odotettu suuri päivä. On lauantai 10.6. ja Hakametsän jäähallin odotetaan kuhisevan porukkaa kello 14 eteenpäin, jolloin ovet avautuvat rullakiekon megapäivään. Juha Selin suuntaa kuitenkin pari tuntia ennen megahetkeä tiensä Jäähoviin ja saa kunnian vastailla 20 tiukkaan kysymykseen itsestään.

Ensimmäinen kysymys kuuluukin, kuka on tämä LeKissä viime kaudella apuvalmentajana aloittanut Juha Selin ja miten syntyperäinen tamperelaisuus näyttäytyy hänessä?
– Itse kuvailisin itseäni pääsääntöisesti kohtuullisen rauhalliseksi, mutta kiihtyvyyskin 0-100 löytyy tarpeen tullen. Tamperelaisuus taas kuuluu tietysti puheesta, mutta sisimmässä se ilmenee parhaiten niin, että jos joskus tieni vie muualle asumaan kuin Tampereelle, niin Tampere ei kuitenkaan lähde koskaan minusta. Kotiin on aina mukava palata.
Selin sai ensikosketuksensa jääkiekkoon perus tyyliin isän viedessä hänet jo pienenä käärönä Hakametsään katsomaan pelejä. Omat muistikuvat peleistä Selinillä alkaa olla vasta 80-luvun alkupuolelta.
– Sieltä asti ollaan jääkiekon kanssa kuljettu käsi kädessä ja ei se siitä vieläkään pois ole jäänyt.

Rullakiekkoon Selin tutustui junnu iässä saadessaan ensimmäiset rullakiekkoluistimensa ruotsista. Niillä oli hyvä tehdä kesäharjoitteita. Oman pelaajauransa rullakiekossa Selin aloitti 90-luvun puolella mennessään pelaamaan Tampere sarjaan. Myös jalkapallo tuli tutuksi lajiksi junnuna, mutta jääkiekko vei voiton kaikesta. Myös kamppailulajeista, joista Selin harrasti nuorempana jujutsua ja krav magaa.

Kysyessäni Seliniltä menneistä ajoista ja jos hän saisi muuttaa sieltä jotain, niin mitä se olisi, hän palasi jälleen nuoruuteensa.
– Palaisin sen verran ajassa taaksepäin, että kertoisin itselleni koulussa, että nyt kannattaisi opiskella. Toisena kertoisin sille nuorelle Juha Selinille, että harjoittelematta ei pääse huipulle. Sen opin kyllä vähän liian myöhään, mutta nyt tiedän oman kokemukseni kautta, että mitä vaatia pelaajilta valmentajana, Selin muistelee.
Vaikkei Selinille ole vieläkään selvinnyt, mikä hänestä tulee isona, on hän silti saanut elämässään jo paljon aikaan. Reiluun 39-vuoteen hän on löytänyt itselleen vakituisen työn, jonka rinnalla hän pystyy harjoittamaan hänelle kaikkein tärkeintä eli jääkiekkoa. Oman pelaajauransa jälkeen Selin on päässyt valmentamaan apuvalmentajana Tapparan junioreita, KOOVEEta, KeuPa HT:ta sekä nyt viimeisimpänä LeKiä, jossa hän jatkaa myös tulevana kautena valmennusta yhdessä Miikka Kuuselan kanssa.

Kun taas talvi vaihtuu kesäksi, vaihtaa myös Selin jääkiekkoluistimensa rullaluistimiin. Kuten jääkiekossa, myös rullakiekossa kiekko on vallanväline koko pelissä, mutta rullakiekossa se on vielä potenssiin 100. Vaikka lajeissa on paljon samaa, on myös laajalti asioita jotka eroavat huomattavasti toisistaan, myös valmennuksen osalta. Pelaajan näkökulmasta katsottuna rullakiekossa on helpompi hallita peliä pitämällä kiekkoa hallussaan mahdollisimman pitkään. Kun kentällisistä puuttuu yksi pelaaja jääkiekkoon verraten, on kaukalossakin huomattavasti enemmän tilaa pyörittää ja hallita peliä. Jos vertaa lajeja valmentajan näkökulmasta, niin rullakiekon valmentaminen ei ole niin vakavaa, koska pelaajat eivät pelaa rullaa ammatikseen ja kausi kestää vain 1,5 kuukautta.
– Noi äijät mitkä meillä pelaa, niin niiden päätyöhän on pelata jääkiekkoa tuolla liigassa, ulkomailla tai sitten ne tekee jotain muuta, jonka takia he eivät ehdi joka harjoituksiin saati peleihin. Rullakiekko on hyvin kiehtova taktinen laji, johon yritetään näin valmentajana löytää uusia asioita sekä uusia tapoja murtaa vastustajan puolustuspelaamista. Mitä pelaajiin taas tulee, niin valmentajan näkökulmasta Pahalampi joukkueena on aika mielenkiintoinen, koska joukkue on täynnä niin taitavia pelaajia. Pahalammen pelaajat on hyvin luovia ja ne pystyy rakentamaan maalintekopaikat ihan itsekin. Enemmän valmennuksessa keskitytään puolustus velvoitteiden hoitamiseen ja siihen, miten riistetään se kiekko mahdollisimman nopeasti takaisin itselle, Selin kuvailee.

Yksi tärkeä elementti rullakiekossa on aivan kuten jääkiekossakin pelisuunnitelma ja siinä pysyminen. Rullakiekossa se vaan näkyy vielä selvemmin ja sillä on isompi merkitys pelin taktisuuden vuoksi. Pahalampi uusi pelisysteeminsä täksi kaudeksi lähes täysin uudeksi, jonka toimivuudesta paras esimerkki nähtiin Lapinlahdella, jossa Pahalampi on aina ennen ottanut isoin luvuin takkiin Vuorelan Veikoilta. Tänä vuonna näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pelisysteemi toimi ja siinä pysyttiin myös koko pidemmän kaavan mukaan pelatun pelin ajan.
– Meidän peli on heitellyt jonkun verran kauden aikana ja selvätkin pelit on voitettu vasta toisella puoliskolla. Aiempina kausina olemme tosissaan saaneet takkiin Lapinlahdella, mutta tänä vuonna siinä pelissä pysyttiin äärimmäisen hyvin pelisuunnitelmassa ja se oli mielestäni todella hyvä rullakiekko peli vaikka se hävittiinkin voittolaukauksilla 5-4.

Mutta miten Juha Selin päätyi alun perin Pahalampeen valmentajaksi?
– Ihan ensimmäisenä Pahalammen silloisen joukkueenjohtajan Marko Knuutilan kanssa tuli puhetta rullasta ja Pahalammesta, jonka jälkeen keskustelin asiasta Jussi Puuskan kanssa. Jussin kanssa sitten sovittiin tämä valmentajan homma, eikä sitä tarvinnut lopulta kahta kertaa edes miettiä. Nämä on aina itsellekin mukavia kokemuksia päästä näkemään uudelta kantilta urheilua valmentajan näkökulmasta.

Kysyttäessä Pahalammesta kolme parasta valmennettavaa, vastausta on vaikea löytää.
– Nostan heti esiin Pellisen Ossin, joka on huippu persoona ja aina paikalla ja hyvin kiinnostunut pelaajanakin siitä miten pelataan. Haluaa tuoda sitä esiin ja on kova keskustelemaan asioista. Toisena Pukan Mikko, joka on mun mielestä tämän koko sarjan paras puolustaja. Kyllä tossa on hyviä jätkiä kaikki, että tekis mieli sanoo kaikki loputkin.

Rullakiekko kausikin alkaa pikku hiljaa olla paketissa, ja edessä häämöttää enää se kultaisen lopputuloksen metsästys. Pahalampi sijoittui runkosarjassa toiseksi ja pelaa tänään perjantaina 16.6. kello 20.00 kerrasta poikki välieräottelun rakasta paikallisvastustajaa KOOVEE Rollersia vastaan. Pronssipeli pelataan lauantaina 17.6. kello 14, jonka jälkeen nähdään Ilveksen ja Tapparan 08-syntyneiden poikien näytösottelu. Finaali pelataan klo 17, jolloin selviää kuka on tämän kesän Rullakiekon Suomen Mestari. Vaikka rullakiekon liigakausi päättyy jo ensi viikolla suomessa, taistellaan vielä Slovakian Bratislavassa Rullakiekon Maailman mestaruudesta 25.6.-1.7.2017. MM-kisoihin Pahalammesta matkaa puolustajista Mikko Pukka sekä hyökkääjistä peräti viisi pelaajaa: Jimi Palanto, Eemeli Suomi, Ossi Pellinen, Anton Levtchi ja Teemu Lepaus.
Kysymykseen mitä Selin toivoo juuri nyt eniten, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.
– Rullakiekon Suomen Mestaruutta.