Pahalampi Hockey Inline - Tampere Finland

OTTELURAPORTTI: Pahalampi vs. Inline Vantaa 13.5.

Home / Uutiset / OTTELURAPORTTI: Pahalampi vs. Inline Vantaa 13.5.
OTTELURAPORTTI: Pahalampi vs. Inline Vantaa 13.5.

Ottelun alusta asti näki, että Pahalampi oli ottanut opiksi aiemmista peleistään, eikä enää merkkiäkään vaikeasta alusta ollut havaittavissa. Ilmeisemmin pojat olivat katsoneet ja ennen kaikkea kuunnelleet Youtubesta Ossin mietteet tulevasta ja asenne näkyi selvästi kentällä.

Ottelun ensimmäinen erä meni puhtaasti Pahalammelle 5-0 lukemin ja myös pitkästä aikaa rosteriin nostettu veteraani Juha Hautamaa näytti, ettei jalka vielä paina vaikka ikää onkin jo kunnioitettavat 43-vuotta. Alku soitot maalikarkeloon alusti illan ehdoton ykkösnimi Anton Levtchi kokonaistehoillaan 4+1, mutta toisesta maalista vastasi hienolla voimahyökkäyksellä ja tahtomaalillaan Juha Hautamaa.

Toisessa erässä nähtiin kaksi maalia, joista toisesta vastasi Inline Vantaa 5-1 kavennuksellaan. Myös ensimmäiset jäähyt nähtiin toisessa erässä ja ensimmäisestä jäähystä, jonka kärsi Inline Vantaa Pahalampi rokotti 6-1 maalilla Anton Levtchi iskien samalla hattutemppunsa täyteen.

Kolmannessa erässä nähtiin kaksi Pahalammen maalia ja yksi Inline Vantaan kavennus 8-2.

Neljäs erä olikin kunnon maali iloittelua puolin ja toisin Pahalammen iskiessä vielä 6 maalia Inline Vantaan 2 vastaan. Loppulukemat Pahalammelle 14-4.